Täältä wordpressistä ja aloitan jatkossa kirjoittamaan täällä.
Sairauskertomus potilaan näkökulmasta syyskuu 26, 2008
Elikäs äsken tulin sieltä sairaalalta kotiin.
Ensin menin sairaanhoitajan huoneeseen juttelemaan, kertoi että lääkäri tekee kolposkopion ja sitten sen mahdollisen cryohoidon, jos katsoo sen tarpeelliseksi.
Lääkärin huoneeseen. Pari kysymystä, koskien papaan ja oireisiin ja raskauksiin.
Housut pois ja laverille.
Ensin lääkäri katsoi sillä sauvalla, että onko kierukka paikallaan. Siellähän se oli omalla paikallaan ja hyvin. Ei aihetta poistoon. Sanoi, että voi olla kymmenisen vuottakin paikallaan, jos ei mitään ihmeitä tule
Sitten kolposkopia. *Kolposkopi eli emättimen tähystys on toimenpide, jossa tutkitaan tarkasti emättimen ja kohdunkaulan limakalvoja muutosten havaitsemiseksi*.
Tässä ei mitään ihmeitä havaittavissa. Hieman on ärtyisyyttä, mutta ei aihetta huoleen. Otetaan kuitenkin koepala. Sen otto ei tunnu lainkaan. Hieman paineentunnetta ja venytystä.
Noin viikko menee vastauksissa, ottavat yhteyttä jos mitä ihmettä on.
Eikä aihetta cryohoitoon vielä tässä vaiheessa. *Kryohoidolla voidaan hoitaa kohdunkaulan solumuutoksia. Kyseessä on nestetypellä tai hiilihappojäällä tehty jäädytyshoito, joka tuhoaa poikkeavat solut*
Housut jalkaan. Ja kotiin.
Eli vähällä pääsin. Sairaanhoitaja arveli, että koepalassa ei kyllä mitään ihmeitä varmaan ole, kun paikat näytti mikroskoopilla katsottuna hyviltä. Että papanäytteessä on voinut olla jotain, minkä takia luokka oli sitä II. Ja johan sillon papanäytettä otettaessa terveydenhoitaja sanoi, että tulee mahdollisesti II-luokkaa, kun oli ovislimat just päällä ja näytteestä ei ihan puhdasta saanut.
Mutta että tämmöinen reissu.
Hieman jo jännittää.. syyskuu 25, 2008
Huominen.
Mutta eiköhän tuosta selviä. Pelottaa, että jos siellä selviää jotain sellaista, mitä en välttämättä halua kuulla. Ja mietityttää vähän, että mitenkä se kierukka siellä on. Onko vaikeassa asennossa, poistoa ajetellen. Millainen lääkäri on.. ja antaako se sairaslomaa, vai pakottaako töihin operaation jälkeen. Sattuuko se miten..?
Voi olla että ensi yönä ei uni tule.
Neljävee on pitänyt rautoja hyvin. Mies kertoi äsken, että on valittanut aina kun otetaan raudat pois suusta. Hampaiden kipua valittaa. Mutta se kuuluu asiaan. Pääasia on, että antaa silti niiden olla suussa. Kyllä se suu tottuu. Toivon vaan, että tuo oikominen tapahtuis nopeasti ja tyttö pääsis raudoista eroon.
Saas nähdä mitenkä Yksveellä sitten tulee käymään. Tällä hetkellä hampaat näyttävät olevan kohdillaan. Oishan se hienoa, että yksi kolmesta säästyis oikomiselta. Mutta jotenkin sitä vaan miettii, että kyllä ne hällekin tulee. Kun muillekin. Mutta jos on perinyt isänsä hampaat, niin ne on sillon täydelliset <3
Pitää se kait lähteä tästä yrittämään sitä unta.
Aamukahvilla.. syyskuu 25, 2008
Istun tässä aamukahvilla.
Neljävee ei voi nyt syödä kuulemma mitään, kun on hampaat kipeät. Ollaan yritetty selittää, että se kuuluu asiaan ja menee parissa päivässä ohitse. Toivottavasti meneekin. Muistan kyllä itsekin, kuinka kipeät ne hampaat osaa olla. Mutta jonkun ajan kuluttua jopa nautin siitä kivusta *outoko?*
Hienosti neiti antoi rautojen eilen olla suussa. Ja yölläkin olivat. Nyt saas nähdä mitä tuumaa, kun laitetaan kohta takaisin. Toivottavasti ei pahemmin laita hanttiin. Ettei menis ihan pakkopullaksi koko juttu.
Huomenna on sitten se gyne. Jännittää ja ei jännitä. Välillä kourasee mahapohjasta tosi kovasti, välillä olen ihan että ei tässä mitään ihmettä oo tapahtumassa. Saas nähdä miten huomenna, pääsenkö vessasta poiskaan. Reagoin mahalla kaikkeen
Eilen käytiin siellä vanhempainillassa. Oli oikein mukava tuokio. Käytiin läpi hoitopaikan päiväohjelmaa ja sääntöjä ja muutenkin ihan käytännönasioita. Ei siellä kauheasti mitään uutta tullut esille, sellaista mitä ei olisi jo tiedetty. Saatiin täytettäväksi tytöistä kasvatus-ja hoitosuunnitelma. Käydään sitten keskustelu asian tiimoilta joskus ensi kuussa.
Jaahas. Pitää lähteä pesemään Neljäveen hampaat. Kun vaan kiukkuaa kaikesta. Liekö päästän edes leikkikouluun kun on noin tirisko.
Hammasraudat & teatterii syyskuu 24, 2008
Neljävee sai tänään raudat.
Ne on sellaiset kitalakiraudat, joista lähtee jousi kohti etuhampaita. Tarkoituksena oikoa etuylähampaat oikealle paikalleen. Neljäveellä ne menee nyt niin, että kun puree hampaat yhteen, niin ylähampaat jää alahampaiden taakse. Eli jotain ristipurentaa on.
Tyttö on nyt rautoja pitänyt 4,5h ja on ainakin vielä hyvin tyytyväinen. On suorastaan ylpeä
Syömisen ajaksi ne pitää ottaa pois, muuten niitä pitäis pitää koko ajan. Nyt ainakin näyttää ihan hyvältä. Jospa tyttö antaiskin niiden olla suussa.
Alkuun puhui oudosti suu auki, mutta nyt jo puhui äsken ihan normaalisti. Hienoa homma.
***
Tilattiin miehen kanssa äsken liput. Savonlinnasaliin, 10.10. mennään katsomaan JeanS :ää
Siellä menee silloin Smokkijätkät – Suuri rottakeikka (en löydä linkkiä tähän…) . Voi olla hyvä!!! Tuskin maltan odottaa
Tänään mennään tylleröiden päivähoitopaikan vanhempainiltaan. Saas nähdä mitä siellä käydään läpi.
Tasaisempaa syyskuu 21, 2008
Nyt on jo parempi fiilis, mitä tuossa joku postaus sitten oli.
No vaatihan se kunnon möksähdyksen vielä eilisiltana, kun tuntui, että tuo mies jonka kanssa elän, ei ymmärrä minua yhtään :/ Möksähdin niin, että sänkykin meinasi hajota
Käänsin kylkeä niin lennokkaasti, että sälepohjan tuki vääntyi pois paikaltaan ja sälepohja pääsi notkahtamaan. Ihmeellinen rakennelma sekin, kun joskus ostamme uuden sängyn, niin vähän kyllä katson, että millainen se on
Sänkyhän oli kunnossa, kun mies vaan tuikkasi sen tuen takasin paikoilleen.
Syy miksi möksähdin? Kun me puhumme ihan eri aaltopituudella näistä sisustus-remonttiasioista. Minä höpötän ja pulputan paljon ja useimmiten asian vierestä, niin mies ei ota ymmärtääkseen sitä asiaa, että vaikka suunnittelen sitä ja tätä ja vähän tuotakin, niin ei se tarkoita, että heti huomenna on löydyttävä miljoona euroa rahaa jne… vaan itselläni ajatuksena on pitempi tähtäin.. ehkä jos kymmenessä vuodessa edes osan näistä sais toteuttaneen, niin hyvä olisi.
Minä siis suunnittelen asioita eteenpäin jo pitkällä tähtäimellä, ja tätä ei mies ota huomioon. Ja tämän takia me olemme törmäyskurssilla koko ajan kyseisten asioiden tiimoilta.
Tänään kuitenkin yhdessä katseltiin netistä erilaisia vaihtoehtoja ja ihan sulassa sovussa, tosin painotin koko ajan sanoja “sitten joskus” ja “ei nyt heti, mutta…”
Hiljalleen hyvä tulee.
***
Ysivee oli ollut tänään mökillä appivanhempien kanssa. Olivat verkoissa saaneet kuhan: 7,780kg
Mielettömiä mötkäleitä siitä järvestä löytyy!! 54cm oli ollut ympärysmitta ja 90cm pitkä. Wau! On voinut olla porukoilla ilmeitä veneessä
Eka tilaus… syyskuu 20, 2008
- Sivuverhot
- Verhotangot uusille verhoille
- Päätynupit uudelle tangolle
- Punostampit verhoille, punaiset
- Tamppikoukku punostampille
- Ruusuntuoksuiset pussit tuomaan tunnelmaa
- Riippusydämet roikkumaan katosta
- Kynttilälyhtyjä
- Kartiovalot
Voihan ahdistus! syyskuu 20, 2008
On taas ollut viime päivät sellanen tunne, että jotain uutta on saatava ja äkkiä. Tai tehtävä. Tai jotain. En osaa sanoa mitä. Ennenkuin tämä talo ostettiin, me muutettiin tosi usein, syksyisin juuri. Joku kaipuu johonkin tulee näin syksyisin.
En ole tyytyväinen, vaikka muuten olenkin ihan pirteä. Jotain pitäisi saada tehdä, muuttaa…
Tää talo alkaa ahdistamaan aika ajoin. Joku voisi sanoa että meillä on iso talo. No ei tämä ole. Ahdistavan pieni. Meillä on ihan liikaa tavaraa, puolet joutais pois. Huoneet on tässä talossa ihan epäkäytännölliset, pahin on tuo keittiö. Se nostaa nykyisin joka päivä miun karvat pystyyn. Tai ei niinkään keittiö, vaan tämä pieni tupakeittiö-olohuonesysteemi.
Syödään likipitäen olohuoneessa ja katsotaan televisiota keittiöstä, vai miten se nyt menee.. Ärsyttää tää, että tuo ruokapöytä on tavallaan olohuoneessa. Tahtoisin keittiön! Erikseen! Onko paljon vaadittu. On. Ei sellasta tähän saa edes tekemällä.
Blääh. Lähinnä ketutusta nostaa lasten kaverit, jotka norkoilee meidän ruokapöydän luona sillon kun me syödään. Eilenkin nätisti pyysin, että odottaisi vaikka sohvalla sen aikaa, niin eikös pyyhältänyt siihen tuolille kun Ysivee oli syötyään poistunut. Argh! Joku kaunis päivä en vaan pyydä vaan komennan, mutta sitten epäilen että sitä kaveria ei enää näykään meillä… Olen miettinyt, että onko julmaa käskeä kaverit vaikkapa ulos siksi aikaan kun meidän perhe syö. Ettei tartte syödä kyyläämisen alla. En tiedä. Joskus vaan jotkut asiat käy ärsyttämään. Tiedättekö tunteen?
No ehkä tämä taas tästä.
Sisustaminen kiinnostais. Kun tietäis mistä aloittais. Ja mitä ja mistä. Ettei tulis ihan sekametelisoppaa taas… Paljon olen eri blogien sisustuslinkkejä katsellut ja aivan ihania asioita sieltä löytänyt. Ehkä joku päivä jotain innostunut ostamaankin. Voisin aloitella vaikka meidän makuuhuoneesta, pieni tila, jonne ei paljon tarvita mitään
Verhot.. matto… uusi päiväpeitto… jotain seinälle… katosta roikkumaan…. siinähän sitä
Kutsu + shoppailua syyskuu 16, 2008
No ei mennyt kovin pitkälle syksyyn se minun toimenpide liittyen niihin naistenvaivoihin.
Menen ensi viikon perjantaina sinne
Klo 12 on aika. Hieman jo mietityttää, että miten ja mitä siellä tullaan tekemään, mutta koitan olla stressaamatta sen enempää.
Eilen alkoi menkat, eli ei ainakaan raskaana olla. Kiertokin oli ihan normaali, 26pv. Ovat vaan sen verran runsaat tällä hetkellä, että ihan ärsyttää oleminen ja eläminen. Kaipais jotain muutosta kun niin potuttaa taas kaikki. No, ehkä tää mielialan “paha veri” valuu myös elimistöstä ulos ja viikon päästä olen jo pirteämpi.
Kiva kuukausi tulossa.. tuon operaation jälkeen tulee vetistä vuotoa 4-5 viikon ajan. Great. Sitten lohduttavasti kerrottiin lapussa, että 3kk:n kuluttua operaatiosta ei pitäisi enää vuotoja olla. KOLME KUUKAUTTA!!!!! Ja kontrollipapa reilun vuoden päästä.
Tulen saamaan operaation jälkeen kaksi reseptiä. Toinen on sitä varten, jos sattuu nousemaan yli 38c kuume ja esiintyy selviä alavatsakipuja. Ja toinen sitten häiritsevän voimakkaaseen pahaan hajuun. Minun tuurilla mätänee koko peräpää
Saas nähdä mitä mieltä gyne on sitten siitä kierukasta. Olen koittanut miehen kanssa keskustella jatkosta, että mitä ehkäsyä ja niin edelleen, mutta ei tuosta oikein irti saa mitään. Kierukka jos poistetaan, niin jos ei mies huolehdi ehkäsystä niin mie rupean selibaattiin
**
Kävin tänään äidin kanssa shoppailemassa. Käytiin Prismassa ja sitten Intersportissa, Lindexillä sekä Suomalaisessa kirjakaupassa. Mie en saanut tuhlanneen kuin vajaat 40e. Äitini maksoi osan omistanikin ostoksista, lähinnä Neljäveelle vaatetta. Tehtiin miehen kanssa tässä eräs päivä havainto, että tyttösellä ei oo sopivia housuja eikä paitoja, näitä paksumpia, collegetyylisiä. No nyt on kolmet uudet housut ja kolmet uudet paidat. Minäkin sain uuden yöpuvun
Mutta nyt taidan siirtyä makuuhuoneen puolelle katsomaan töllöä ja kohta alkavaa BB:tä. Eilen jätin jakson katsomatta, kun arvelin, että vietämme illan miehen kanssa ja katsomme jonkun leffan. No, mies tuijotti silmä kovana jotain bondia, ja minuuhan ne elokuvat ei kiinnosta juuri lainkaan. No minulla aika meni sit netissä pyöriessä. Tosi romanttista. Hmph.
Kuvahaaste syyskuu 13, 2008
Nappasin tämän haasteen melkoelliltä.
Eli ohje menee näin:
1) Vastaa kysymyksiin etsien vastaus Googlen kuvahaun avulla.
2) Valitse kuva kuvahaun ensimmäisiltä sivuilta.
1. Ikäsi seuraavana syntymäpäivänä?
2. Minne haluaisit matkustaa?
3. Lempipaikkasi?
4. Lempitavarasi?
5. Lempiruokasi?
6. Lempieläimesi?
7. Lempivärisi?
8. Kulkuneuvosi?
9. Mitä teit viime lauantaina?
10. Mitä teit viime sunnuntaina?
11. Keneltä näytät?
Tässäpä tämä minun osaltani.
HAASTAN KAIKKI KEILLÄ EI TÄTÄ JO OLE BLOGEISSAAN



















